Tapiolan Vanhala

Tapiolan Vanhala

Lisätty: 8 Huhtikuu 2012

Kuvaus: Tapiolan Emäntäkoulun rakennuksia Tapiolan mäellä. Vanhala-nimellä tunnettu rakennus oli Emil Hanénin rakennuttama. Rakennuksessa on ainakin osittain mitä ilmeisimmin käytetty mäen alla sijainneen Nappulan tilan päärakennuksen hirsiä. Hanén lahjoitti ennen kuolemaansa varat Emäntäkoulun perustamiseksi ja Tapiolan Emäntäkoulu aloitti toimintansa v. 1921.

(kansiossa: Karsturanta)

Avainsanoja: Karsturanta, Tapiola, Hanén, Vanhala

Emil Hanén

Emil Hanén

Lisätty: 8 Huhtikuu 2012

Kuvaus: Emil Hanén hevosensa ja koiransa kanssa Arposenniemeen johtavalla tiellä. Kuvassa näkyy paikalla edelleen oleva iso kivi. Hanénin vieressä istuu tuntemattomaksi jäänyt mies. Alkuperäinen kuva oli pahasti haalistunut ja vaurioitunut, mutta siitä on saatu tehtyä kohtuullisen hyvä kopio. Alkuperäisen postikorttikuvan takana on saajan kohdalla käsin kirjoitettu teksti, jossa lukenee: Fernand Wepsäläinen. Lisäksi kuvan taakse on kirjoitettu: Haneen Tapiolan lahjoittaja. Kuva on otettu joskus 1910-luvulla.

(kansiossa: Karsturanta)

Avainsanoja: Hanén, Tapiola, Karsturanta