Joutsenon naisen puku
Karjalaisia on sanottu eräässä mielessä hitaiksi ja
vanhoillisiksi. He ovat pitäytyneet pitkään entisessä ja omaksuneet vain
vähitellen uutuuksia. Tästä uskollisuudesta vanhalle on seurauksena se
ilahduttava tosiasia, että kaunis kansallispukumme on täysin sama kuin
millaiseksi 1800-luvun joutsenolaisen kansannaisen käyttämä juhla-asu oli
vakiintunut. Muuttumaton ja alkuperäinen.
Joutsenon naisen puku on valkoista palttinaa, hihansuissa ja kauluksessa on nykyisin kapea sinivalkoinen koristenauha. Paidan sepalus pannan kiinni hopeisella, runsain kaiverruksin koristellulla soljella, joka on tyttöjen paidassa pieni, vaimoilla suurikokoinen. Sulhanen osti soljen morsiamelleen ennen häitä, tai niiden jälkeen.
Liivi ja hame valmistetaan kaksiniittisestä lampaanmustasta villapalttinasta. Liivi on syvään uurrettu ja kiinnitetään edestä hakasilla, takana on laskokset. Liivi päällä pidetään punaista verkkavyötä, joka on koristettu tinanastoilla. Hame on tiheään laskostettu.
Pukuun kuuluva esiliina koristetaan sinisellä nyytingillä, eli nyplätyllä pitsillä ja sinisellä langalla ommellulla Joutsenon revinnäisellä. Joutsenon esiliina sai v.1897 Pariisin maailmannäyttelyssä kultamitalin.
Hurstut on pitkänomainen, raidallinen vaatekappale, joka on varustettu punaisella verkaliepeyksellä. Hurstutta pidetään riippumassa oikealla olalla "viispiisen" pirtanauhan varassa, ja se peittää vasemman käden kantamuksen. Sitä käytettiin sateen varalla pään ja hartioiden suojana. Uutta vaatekappaletta pidettiin kirkkoon mentäessä, vanhempaa hurstutta etenkin paimeneen lähdettäessä.
Vaimo päähine on kookas nelikulmainen huntu, joka laskeutuu pitkälle selkään. Se oli valkeinta ja hienointa pellavakangasta, mitä kotona osattiin tehdä. Joka pitäjässä sidottiin huntu eri tavalla. Tytöillä oli päässään punainen verkanauha. Sukat olivat valkoiset, kengät mustat tai sitten voidaan pitää myös nahkalipokkaita.
Tarkistetun kansallispuvun osat:
Pellavapaita, pellavainen hankipaita, hopeinen paljinsolki, villakankainen hame, esiliina, kaksi erilaista nästyykkiä, tankki eli liivi, röijy, liinaviitta eli kostuli, sarkaviitta eli roihkanuttu, hurstuvaippa, tinavyö, huntu, tytönsilkki, sukat ja sukkasiteet.
Nykyisessä muodossaan Joutsenon naisen kansallispuku on suuri juhlapuku, joka kestää muodin vaihtelut- on kestänyt jo parisataa vuotta.